tiistai 19. helmikuuta 2013

Muutoksia ja kuulumisia

Hurja vauhti ollut päällä koko menneen viikon. Ollaan kyläilty hurjasti ja kotona on melkein sitten saanutkin vain lösähtää sohvalle! Aika paljon kaikkia pieniä askartelujuttuja tehty ja pari kakkuakin olen leiponut! En meille, koska muistaakseni mun piti laihduttaa ;) -7kg lähtenyt!! Nyt tiukka kolmen kilon rutistus (ainakin) vielä edessä!

Olen lähiaikoina miettinyt kaikkea elämän pieniä ihania asioita kaiken tämän melko raskaan arjen keskellä. Välillä tuntuu että voisin vaihtaa suuntausta blogissa; kirjoittaa väsymyksestä, parisuhteen ongelmista, rahahuolista ja kaikista tekemättömistä asioista. Mutta onneksi täällä kirjoittaessani teille ja ottaessani valokuvan meidän kodista muistan kaikki ne asiat mistä olen onnellinen. Täällä me asutaan, meidän perhe. Ihana, minun perhe.<3 Kiitos siis teille, jotka jaksatte minun höpinöitäni lukea ja samoista nurkista otettuja kuvia katsella! 

Uusimpia kirppisostoja on vanha matkalaukku, lintuhäkki ja puinen pyykkilauta. Siitä kuvaa sitten joskus kun vessa näyttää siltä että siellä voi kuvia ottaa :D Työhuoneessa on hieman järjestelty uudelleen, laitoin verhot tuohon vesiputkeen (mistä tulee siis ulos vesi). Ovikin siinä oli, mutta kun sitä ei ikinä kerran käytetty niin se sai luvan lähteä. Tuo putki kyllä pitäisi maalata.. ei ole jaksanut!

Ihanasta Mustikkamäki blogista sain idean tehdä tuommoisen muistitaulun. Omaani tarvittiin: kehys, pala kangasta, nitoja ja narua! Nyt siihen voi laittaa kauneimmat kortit ja muita lappusia.






-----------------------

Olkkarissakin pyöräyttelin hieman järjestystä uusiksi. Olen kauan halunnut olkkariimme hieman "läheisempää" tunnelmaa.. Kun tuntuu että tuolit on niin kaukana toisistaan, että joutuu huutamaan toisella puolella istuvalle?? Noh, vanha ruskea lipasto sai uuden värin ja se seisoo nyt nojatuolien takana läheisyyttä luoden :) Vetimet siihen tosiaan pitää vieläkin jostain keksiä.

Meillä oli pieni kamera kriisi täällä tänään, joten lisää taulukollaasikuvia ym joku päivä :)
Facebookin puolella pieni paljastus mikä meille kotiutui tänään! Käy tykkäämässä:






6 kommenttia:

  1. Ensinnäkin (ja sori T) älä maalaa sitä kaappia! Aivan ihana sellaisenaan :-)

    Hyviä löytöjä olet taas tehnyt ja hienosti hyödynnetty tuota vesiputkea :-) Meillä ei pahemmin järjestyksiä vaihdella olohuoneessa, on tämä niin pieni ettei täällä mahdu edes kissaa pyöräyttämään hännästä (jos sellainen olisi) ja kaikki seinätilat on täytetty sisäovilla ja ikkunoilla...

    Ja tottakai sun "höpinöitä" jaksaa lukea ja sun kauniita kuvia katsella. Innolla aina odotan uutta päivitystä.

    Mukavaa viikon jatkoa,
    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) Piristää aina sinun kommentit.

      Samoin kivaa viikonjatkoa, ja mukavia kameran harjoitteluhetkiä!

      Poista
  2. Teillä kyllä on niin mukavan näköistä. Voi kunpa saisin nopeasti omankin olohuoneeni järjestykseen. Ihana tuo kuvaton kehyskollaasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se odotus palkita sitten kun on valmista ;) Muutokset on aina mukavia!

      Poista
  3. moikka :)
    Olipa hauska nähdä :) Menin vaan niin hämilleni kun en meinan ensin tunnistaa ;)
    Mutta sit kun käännyit ja morjestit niin tajusin heti:) On se kyllä hassu, että ei useammin nää :) Me pysytään täällä omalla saarella niin tiiviisti kai, hehe :D
    Kauniita kuvia taas kerran. Ja niin ihana kaappi!! Minäkään en kyllä maalaisi sitä, sillä on upea noin ja sopii kauniisti teidän valkoisten joukkoon. :)
    Ymmärrän kyllä täysin sen, että haluaisi välillä purkaa niitä hieman vähemmän mielyttäviä asioita, mutta minäkin tulin siihen päätökseen, että blogin pidän hyvänmielen blogina ja se on aina piristänyt minua kun käyn siellä ja käännän taas ajatukset kaikkeen siihen ihanaan mitä minulla on.
    Huolet olen sitten poistanut ystävä terapialla, äitikin on aika hyvä siinä, ja tietysti kotona on ehdoton "pakko puhua" käytäntö.
    Ja taas syntyi romaani! :)
    Mutta paljon hyvää mieltä sinne teille oikein hauskaa loppuviikkoa! Ehka sunnuntaina tavataan taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, naureskelin kommenttini jälkeen että ei teitä kyllä pahemmin täällä meillä ole näkynyt! Kun ei mekään täältä paljon liikuta mihinkään ;D Kun kävin kaapin tiistaina hakemassa niin Olli kysyi minulta tunnenko sinut, "toisen nuoren bloggaajan" heh :)

      Meilläkin (tai minulla) on kotona tuo pakko puhua-käytäntö, toimii! Ainakin hetken ;)


      Samoin teille!<3 Juu, ehkä nähdään!!

      Poista

Ilahdun viestistäsi :))